Kerron tänne pieniä irrallisia ajatuksia. Yleensä niitä negatiivisia. Ne on sellaisia, jota ihmiset ympärillä ei oikein ymmärrä. Ja ne on sellaisia, mitkä haluan ilmaista jotenkin melankolisen runollisesti, romantisoiden sitä sairasta ahdistusta, joka pään sisällä ajoittain jyllää. Naurahdan itsellenikin kuinka kehtaan tunnustaa asian tänne, mutta niin se vain on. Yritän luoda jotain surullisen kaunista sellaisesta mikä vain on kerta kaikkiaan rumaa.
Mutta kun on paha olla. Enkä löydä syytä. En osaa pukea asioita sanoihin asti psykan luona ja liian usein jäädyn muutmaksi minuutiksi vain miettimään miltä tuntuu kuitenkaan osaamatta sanoa sitä ääneen. Loppujen lopuksi suusta pääsee vain ympäripyöreitä asioita, lauseita joiden alkuosan olen jo unohtanut loppuun päästyäni. Koska se ajatus karkasi jossain vaiheessa ja en oikein aina edes tunnu hallitsevan itseäni. Välillä tuntuu kuin seuraisin ulkopuolelta tekemisiäni pystymättä vaikuttamaan niihin. Mutta sellaista se on ollut jo pitkään. Keään ja kesän olen täynnä energiaa luoda uutta, teen suunnitelmia, elän ja olen sosiaalinen. Sitten kun syksy ja pimeät tulee, vetäydyn itseeni, tulee paha olo, en enää tunne itseäni, en jaksa nähdä ihmisiä.
Kunpa kevät tulisi pian.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti