Sotkuisia ajatuksia

Viikonloppuna mun paino nousi. Nyt se laski alemmas kuin ennen viikonloppua. Olen kai tyytyväinen.

Elän jossain ajatusten usvassa, ne on sekasin ja mä mukana. Yritän elää ja olla elämättä samaan aikaan. Näen ja teen mutta silti pidän asiat tiukasti samanlaisina, rutiinitrutiinitrutiinit. En mä osaisi olla ilman tiettyjä asioita tietyllä tavalla. Koska kun asiat muuttuu ne vaikeuttaa olemista, pitäisi muuttua ja sopeutua itsekin. Se ei ole mun hommia. Mä haluan pysyä ja toimia samalla tavalla. Tai sitten en halua olla ollenkaan.

Pienen pieniä numeroita, pikkuruisia niitä haluan. tai en

Terveydenhoitaja huolissaan, koska paino laskenut viime kerrasta 500 g. Dafuck may I ask?

Aikoisin silti mielelläni olla pienempi, vaikken sitä ääneen sanokaan. Mitä helvettiä jaksan sekoilla vielä tässä iässä, teinityttöjen prinsessatauti, enkä ole teini enkä oikein prinsessakaan. Haluaisin vain olla pieni. En ehkä sitäkään. Haluaisin vain pieniä lukuja.

En ole viiltänyt ikuisuuksiin. Enkä aio nytkään. Tekisi vain mieli, koska jotain omituisia hyvänolon taino ahdistusta lieventäviä asianhaaroja se saa aikaa. Typeräähän se on, mutta jos sisältä sattuu niin paljon ettei kestä, onko väärin purkaa edes osa siitä fyysiseen?

Painoa kontrolloidaan

Huomenna painokontrolli. Inhottaa aina kun joku muu näkee painoni, tulee tarve selitellä kun vaatteet painaa ja aamukahvi tiedäthän. Tuntuu, että pitäisi painaa vähemmän vaikka ei saisi. Joka kerta vähemmän, edes 100 g. Koska jos se on samoissa olen lihava sika, vaikkei niin olekaan, mutta silti niin on.

Haluaisin olla laihempi ja samalla isompi. Taidan olla aika huono tässä. Sitten kokeillaan mielenhäiriössä syödä iltapala, koska ah terveys ja hei voisin vaikka alkaa liikkumaan enempi, kunnon reeniä ja kiinteä vartalo. Sitten tajuan liian myöhään, että hei enhän mää voi lihoa herran jestas! Ja sitten huomaan taas tuijottavani pöntön pohjalla jotain epämääräistä leipämössöä. Voisin pikkuhiljaa päättää kumpaan suuntaan haluan.

Mun blogissa voisi olla enempi, edes yhtään kuvia. Pitäisi vaan löytää jotain nättejä. Jotka näyttää omalta.

Pääsisinkö pois?

Joku mussa haluaisi painon putoavan liian alas, niin alas, että pääsisin pakoon elämää. Kun välillä, tai melkein koko ajan, en vain jaksaisi yhtään mitään. Enkä olla yhtään missään. Haluaisin vain pois, levätä hetken..

Ahdistustiloja ja pientä painon putoamista

Jostain kulman takaa iskee selittämätön ahdistus. Aina yllättäen, aina silloin kun sitä vähiten odottaa. Se vaikeuttaa hengittämistä ja puristaa rintaa, eikä se kerro miten sen saisi lähtemään.

Silloin tällöin syön aika normaalisti, toisinaan oksennan ja toisinaan syön liian vähän. En kuitenkaan sellaisissa mittasuhteissa, että laihtuisin. Tai ainakaan että laihtuisin hurjaa vauhtia. Se kulkee sillä lailla pikkuhiljaa, ettei siihen kiinnitä huomiota liikaa. Se tuntuu sopivalta, ei liian lujaa, ei liian nopeaan, vaan rauhallisesti, että pää ehtii tottua ja jaksaa kulkea mukana. Ehkä siksi pysyn näinkin neutraalissa olotilassa, en pienene silmissä, en kärsi tajuttomasta energiavajeesta. 

Näinä päivinä sitä voisi siirtyä nopeampaankin tahtiin. Mutta mitä sitä muuttamaan toimivaa taktiikkaa.

47,5kg