Niin tai näin, aina väärinpäin

Musta tuntuu, etten enää halua kuolla. Mun päässä tappelee kaksi ääntä, toinen haluaa laihtua ja toinen haluaa olla terve. En tiedä kumpaa kuunnella.

Lihava

En tiedä mitä sanoisin. Olen ollut hiljaa koska olen ruma ja lihava. Turvonnut paska. Katsellaan huomenna uudestaan.

Pillerijuhlaa

Katselen purnukoita. Nappaan nassuuni neljä nesteenpoistajaa ja yhden laxoberonin. Tiedän, että se yksi vaikuttaa, aloitin neljästä, krampit oli saatanalliset, sama kolmella ja kahdella. Ja yhdelläkin, mutta yksi ei ole niin paha. Pakko oli ottaa radikaalit keinot käyttöön. Viikonloppu lihotti mua liikaa. Aamupaino 50,1 kg ja iltapaino 49,7 kg. Eli ihan liikaa. Pelkään, että huominen aamupaino on taas yli viidenkymmenen vaikka kaloreita ei ole kertynyt paljon paskaakaan. Hyvää elämää mulle perskele. Jumppailinkin vielä ja oksensin mahan tyhjäksi slaatista. Jees beibe, tervettä menoa. Nyt vajoan syömishäiriödokumenttien maailmaan muistuttaakseni itseäni tästä sairauden ihanuudesta..not

Turhaa yolätinää, vitun valkolakit

Mä olen nyt ylioppilas, enkä tiedä mitä ajatella. Sukulaiset unohti jo, että olen 20. Luulivat kahdeksantoista vuotiaaksi vieläkin. Kai olen niin jumiutunut tilanteeseeni, en ole edennyt mihinkään, siksi ne luulee, etten ole vanhentunutkaan. 

Talo täynnä ruusuja, kirjekuoressa rahaa, joilla lähden matkailemaan syksyllä. Jonnekin kauas. Jos edes olen silloin. Ehkä saan itseni häivytettyä ennen sitä. 

Painan kilon enemmän tänä iltana kuin eilen aamulla. Silti vakuuttelen itselleni, että ansaitsin jotenkin ne eiliset ylppärisafkat. Sainhan vihdoin sen lakin päähäni. En tosin tarpeeksi hyvillä arvosanoilla, vaikka ne tiesinkin jo niin meinasin itkeä uudstaan kun näki ne virallisella paperilla. Epäonnistuin taas.

Ensi viikolla aion painaa alle 49 kiloa. Katsokaa vaikka.

Sitä kutsutaan angstiksi

Olen läski läski läski. Aamu ilman ruokaa, ei edes kahvia, ai että tekisi muuten mieli kahvia. Ja tupakkaa, sen kahvin kanssa. Hirveä sekasorto, porukat järjestelee mun ylppäreitä. Mähän olen niin heikko ja aikaansaamaton, sairas pieni tyttö, ei trvitse siis itse eväänikään liikauttaa. Söin sitten vähän, mutta se painoi liikaa vatsassa, oksensin, oksensin ja sain kaiken ulos, viimeisenä kaoin nakinpaloja, syke nousi hetkeksi taivaisiin. Tärisen ja maha kramppaa. Kohta pitäisi kuitenkin olla taas ruokapöydässä. "Syömään!!" ne huutaa aina alakerrasta ja mun on pakko totella. Muuten ne huutaa ja valittaa, enkä kestä sitäkään. On helpompi syödä ja oksentaa sitten kuin oikeasti näyttää ettei mitään jää sisälleni. Sitten pitäisi leikkiä kauneussalonkia kaverin kanssa, ihanaa laitetaan kynnet ja pohditaan hiusvalintoja huomiselle. Ei kiinnosta, en jaksa, vihaan koko tilaisuutta. Liikaa huomiota juuri minulle. Ei sellaista kestä. Kunpa vain haihtuisin pois.