Unelmia jaloista, sellaisista pikkuruisista

Rakas ei meinannut saada itseään ylös aamusta, joten vastuu jäi mulle. Potkin, nipistelin ja ravistelin ja lopputulos oli se, että oltiin kumpikin hereillä 5.30. Eipä enää kauheasti nukuttanut kun joutui herätellä toista pitkään. Nyt on kuppi kahvia juotu ja olen reilu tunnin tappanut aikaa koneella. 

Vein eilen ylppärimekkoni kavennettavaksi ja lyhennettäväksi. Tänään sovitus ja mekko on huomenna valmis. Ihanaa saada se istumaan kunnolla, varsinkin kyljistä, kun olen tainnut kutistua tässä sen verran, että tilaa oli vähän liikaa. Ylppäripäivä ahdistaa jo etukäteen, ruokaaruokaa, ihmisiä ja mä olen huomion keskipiste. En tykkää olla huomion keskipiste. Tai siis joissain tilanteissa tykkään, mutten tuollaisissa. Juhliessa mua ei haittaa olla se illan tähti, jolla on hauskinta. Varsinkin kun en yleensä ole mitenkään huimassa humalassa. Humalaisena hilluessa illan tähteys olisi lähinnä noloa.. Mutta kun lauantaina tulee kaikenmaailman sukulaisia, joita en ole hetkeen nähnyt ja mun pitäisi edustaa, hymyillä ja "juu, oon hakenu sinne ja tänne ja joo nyt on välivuosi ja juu ens vuonna sit uudestaan, en valitettavasti juu päässyt pääsykokeisiin.. öö mahatauti, mut siis ens vuonna sitte". 

Eilen illalla en saanut unta ketipinorista huolimatta. Haaveilin monta tuntia pienemmistä painoista ja tikkujaloista, jotka joskus saavutan. Mietin, etttä miten saan tiputettua painoa siihen pisteeseen, että jaksan kuitenkin heinäkuussa hymyillä messuemäntänä. Painon pitäisi siis olla niin alhaalla, että uskaltaisin turvallisin mielin syödä silloin, ylläpitää sitä painoa ja jatkaa taas kuukauden messurupeaman jälkeen. En vain tiedä mikä luku on tarpeeksi hyvä.. Ja että pystynkö oikeasti laittamaan laihdutuksen tauolle..? En luultavasti, mutta toivossa on hyvä elää.

Tällaiset olisi aika unelmat..<3