49,2 kg

Reisien välissä melkein sentti. Jee. Eilen viiniä, vähän sipsiä mökillä ja kumartamaan pönttöä. Rakas toivoi etten menisi vessaan, en mennytkään, olin jo käynyt. Ihmiset ehdottelee syömistä koko ajan, en tajua miksi kaiken on oltava niin ruokakeskeistä.

Olinpa eilen lenkilläkin, menisin tänäänkin jos kaikelta ylppärijärjestelyilta kerkiäisin. Laiskan läskin tekosyitä.

Unelmia jaloista, sellaisista pikkuruisista

Rakas ei meinannut saada itseään ylös aamusta, joten vastuu jäi mulle. Potkin, nipistelin ja ravistelin ja lopputulos oli se, että oltiin kumpikin hereillä 5.30. Eipä enää kauheasti nukuttanut kun joutui herätellä toista pitkään. Nyt on kuppi kahvia juotu ja olen reilu tunnin tappanut aikaa koneella. 

Vein eilen ylppärimekkoni kavennettavaksi ja lyhennettäväksi. Tänään sovitus ja mekko on huomenna valmis. Ihanaa saada se istumaan kunnolla, varsinkin kyljistä, kun olen tainnut kutistua tässä sen verran, että tilaa oli vähän liikaa. Ylppäripäivä ahdistaa jo etukäteen, ruokaaruokaa, ihmisiä ja mä olen huomion keskipiste. En tykkää olla huomion keskipiste. Tai siis joissain tilanteissa tykkään, mutten tuollaisissa. Juhliessa mua ei haittaa olla se illan tähti, jolla on hauskinta. Varsinkin kun en yleensä ole mitenkään huimassa humalassa. Humalaisena hilluessa illan tähteys olisi lähinnä noloa.. Mutta kun lauantaina tulee kaikenmaailman sukulaisia, joita en ole hetkeen nähnyt ja mun pitäisi edustaa, hymyillä ja "juu, oon hakenu sinne ja tänne ja joo nyt on välivuosi ja juu ens vuonna sit uudestaan, en valitettavasti juu päässyt pääsykokeisiin.. öö mahatauti, mut siis ens vuonna sitte". 

Eilen illalla en saanut unta ketipinorista huolimatta. Haaveilin monta tuntia pienemmistä painoista ja tikkujaloista, jotka joskus saavutan. Mietin, etttä miten saan tiputettua painoa siihen pisteeseen, että jaksan kuitenkin heinäkuussa hymyillä messuemäntänä. Painon pitäisi siis olla niin alhaalla, että uskaltaisin turvallisin mielin syödä silloin, ylläpitää sitä painoa ja jatkaa taas kuukauden messurupeaman jälkeen. En vain tiedä mikä luku on tarpeeksi hyvä.. Ja että pystynkö oikeasti laittamaan laihdutuksen tauolle..? En luultavasti, mutta toivossa on hyvä elää.

Tällaiset olisi aika unelmat..<3

niinnäinnoin

Paniikkia ja ahdistusta, sain 330 kcal pidettyä sisällä, muut viruu jossain tuolla viemäreissä. Aamupaino 49,7 kg. Haluaisin sen pian alle 49:n, silloin se ei olisi enää niin vaarallisen lähellä viittäkymmentä.

En oikein saa mitään kirjoitettua. Päiväni kuluvat vain ahdistellen laihduttaen ja oksentaen se pienikin mitä suuhuni laitan. 

Ainiin pääsin leikkimään parisuhdeterapeuttia, kaveri paalasi yhteen pikkuveljeni kanssa ja nyt jo kriisiä pukkaa. No, mulle voi ilmeisesti aina soittaa.

Pientä turhaa pohdintaa

Haluaisin olla laiha. Tuntea itseni laihaksi. Nähdä vaa'assa pienempiä numeroita. Kaikki kulkee vaan liian hitaasti, painoa lähtee liian hitaasti. Kaikki ruoka tuntuu liialta, mutten silti voi olla syömättä. Vanhemmat näkee liikaa, ne ei ole sokeita, enkä mä osaa valehdella tarpeeksi. Voisinpa vaan paeta jonnekin ja laihtua rauhassa..

Plöp plöp

Painosta ei hajuakaan. Kuuntelen Nirvanaa ja olen lihava. Tekisi mieli käydä oksentamassa pieni määrä kanawokkia, minkä äskön söin. Muuta ei mahaani olekaan tänään kertynyt. Miksi helvetissä pitää olla olemassa jotain faking ruokaa? Kunpa vaan voisi olla ilman sitä. Äit sanoi eilen, että mun on syötävä koska oksennan ja laihdun. Äiti siis sanoi tuon kaverini läsnäollessa. Kiva. Ok, kaveri tietää mun ongelmista, mutta kamoon, oliko pakko?


ps. Tervetuloa uusi lukijani :)

painopäivitystä

Eilen söin vähän ja join koko päivän. Sukukokous, tarjoiluja koko ajan. Sain shokin astuessani tänään aamulla vaa'alle. Paino on 49,5 kg eli olen nyt alipainoinen. Hämmentävää. En osaa edes olla tyytyväinen, koska en pysty luottamaan tuohon lukemaan..

e-pillereiden taukoviikko meni, ei näkynyt menkkoja.. Kai ne sieltä vielä tulee?

Painoa ja kaloreita

Iltapaino 50,5 kg ja mahassa 650 kcal, joista 400 tuli kokiksesta, jota rakas minulle osti kun terdellä oltiin (olin siis autolla, siksi ei mennyt kaljaa). Ei kuulemma ollut laittia. Olen kuitenkin tyytyväinen tuon painon suhteen.

Täysin turha postaus täynnä täysin turhia asioita

Ah, mitä tekisinkään ilman kahvia <3 Se vie sopivasti nälän aamulla, saa mahan toimimaan, poistaa nesteitä ja on taivaallista tupakan seurana. 


Hämmennyin tänään aamulla kun rakkaan vaaka näytti painoni olevan vain 500 g enemmän kuin keskiviikkoaamuna. Keskiviikkona olin meinaan terassilla ja baarissa ja mäkissä (okei, oksensin) kaverini kanssa. Lääkiksen pääsykokeet kun oli vihdoin ohi ja tämä sai vihdoin hengähtää jatkuvalta lukemiselta. Eilenkin olin hiukan raskaampi päivä, ahdisti hirveästi mäkki ja olut keskiviikolta ja kaverini totesi, että mun on pakko syödä aamupalaleivät. En kuulemma voi elää vain omenalla ja mandariinilla. No, en alkanut väittää vastaan, en kehdannut. Toisaalta olin helpottunut kun sain tavallaan luvan syödä ruisleipää. Hullua, mutta niin se vain oli, itse kun en ole sallinut leipää ruokavaliooni moneen kuukauteen. En oikein muutenkaan syö paljoa hiilareita, vain mätöissä (jotka oksennan) ja hedelmäkasvismuodossa. Yleisesti ottaen ruuat kostuu salaatista ja lihasta. No, söin eilen sitten myös jäätelön puistossa yksikseni. Se oli aika ihanaa, jotenkin oli rentouttavaa olla ihan yksin ihmisten keskellä, sai tarkkailla muita, muttei tarvinnut puhua kenellekään. Sitten keittolounas ja illalla rakkaan luona sipsejä.. En edes oksentanut. Rakas huomaa aina jos olen käynyt oksentamassa, joten en vain jaksa sitä hirveää vääntöä asiasta. Tosin samapa tuo jos olisinkin oksentanut ne sipsit kun rakas oli aivan vakuuttunut, että lävin oksentamassa ne joka tapauksessa. Vaikken ede jumalauta käynyt vessassa ennen kuin vasta illalla kun menin pesemään meikkejä. Eli eiinen voisi sitten vaikka olla jonkin sortin buustipäivä tai jotain. Tänään palaan taas entiseen. Syön niin vähän kuin voin, jos menee liikaa, oksennan. Jeejee. Tulee tosi teiniolo, vaikka en enää teini olekaan.

Eilisen kalorit: +/- 2000. Ei paha. Tai no. On se.

Hiprakassahihhei ja päässä onkelmia

Vedän kalsarikännejä kotona salaa omassa huoneessa. Vaikka olen 20-vuotias. Tuntuu lapselliselta. Päivä oli varmaankin jotenkuten onnistunut, kaikki turha oksenettu pois ja aamupaino 50,6 kg. Pelkään vain, että tämä mukava pieni humalatila, minkä hankin ihan oloani parantaakseni saa huomisaamun painon liian isoksi. Samapa tuo, huomenna terkka ja paino on siellä joka tapauksessa vähemmän kuin viimeksi. Eikai paino voi 1,8 kiloa nousta yhdessä yössä kolmen 0,33:n takia? Kalorit varmaankin siinä 900:n paikkeilla kaljojen myötä, ei kaduta oluet, varmaan vielä oksennan nesteitä siis kaljoja tänään. Pienessä hiprakassa olo vaan tuntuu paremmalta kuin se on koko päivänä tuntunut. Porukat on kertoneet (tai lähinnä isä) omia näkemyksiään sairaudestani ja minä olen ollut hiljaa toivoen, että sekin tekisi samoin. Isä ei tiedä mitään, mutta luulee tietävänsä kaiken. Nuoruuden elämäntuskaa, olet varmaan ikävystynyt, sitähän se onkin.. Juu ja vitut. En ole ikävystynyt, olen vain vihainen kaikelle ja kaikille ja ennen kaikkea itselleni koko olemassaoloni takia. En ansaitse elää, koska olen niin paska, että hankin pienestä pitäen mielenterveydellisiä ongelmia vaikka kaiken kuuluisi olla hyvin. Meillä on rahaa, meillä on turvallinen elinympäristö, suht terve ja ihana suku ja plaaplaa. Olen ainoa, jolla on ongelmia. Ollut pienestä pitäen. En vain ymmärrä miksi. En ansaitse elää. Olen kiittämätön kaikkea sitä hyvää kohtaan mitä olen elämässäni saanut. Ei kiitollinen ihminen olisi sairas. Kiitollinen ihminen olisi onnellinen.

Ajatukset harhailee lääkevarastolleni. En varmaan kuitenkaan tänään(kään) uskalla.

Kahvittelua ja sellaista

Istun isän synttärikahveilla, juon lasin skumppaa ja litkin kahvia. Katselen kun sukulaiset murustaa pullaa ja keksiä lautasille, mm hyvää. Itse haen aivan viimeiseksi pienen palan omenapiirakkaa ja vähän sulanutta jäätelöä. Tiedän, että äiti on tyytyväinen kun otan jotain, juuri tänäänhän hän kyseli oksenteluista, taasko olen kuppikeittolinjalla, no älä sitten mene ylös ruuan jälkeen, jäät tähän alas, ettet mene oksentamaan, joojoo äiti. Mietin mitäköhän vaaka sanoo huomenna. Jos vaikka olisin pienempi taas.

Pääni on joskus tyhmä. Joskus se koittaa puhua minulle laihdutuksen järjettömyydestä. Pikkuhiljaa olen onnistunut voittamaan sen, muistuttamaan itseäni siitä miksi haluan olla pieni. Pitää vain pitää se mielessä.

Kalorit 950. Yläkanttiin.

Haaste

Minun piti kirjoittaa kaikenlaista, kertoa taas pahasta olosta ja pienestä ilon pilkahduksesta, pienemmästä luvusta vaa'alla. Mutta vastaankin nyt haasteeseen jonka sain nuorallatanssijalta, kiitos siitä :)

Each tagged person must answer the 11 questions given to them by their "tagger" and post it on their blog. Then choose 11 new people to tag and link them on your post. Create 11 new questions for the people you tag to answer. Do not tag back to the person who has already tagged you.

1. Missä päin asut?

Pirkanmaalla, tarkemmin en halua kertoa.

2. Harrastatko/oletko harrastanut jotain? Mitä?

Paljon kaikkea ja tällä hetkellä en mitään. Olen harrastanut ratsastusta, suunnistusta, melontaa, laskettelua, tanssia, aerobiccia, sählyä, lentopalloa ja olen jopa hetken soittanut kitaraa. Olen myös käynyt salilla joskus aktiivisesti ja lenkkeillyt. Jos niitä nyt voi harrastuksiksi laskea. Mikään ei ole tuntunut omalta ja siksi en harrasta enää mitään.

3. Toinen nimesi?

En viitsi kertoa, se on sellainen, että siitä varmaan tunnistaisi minut liiankin helposti.

4. Mikä saa sinut iloiseksi?

Se kun koirani hyppää syliini rapsutettavaksi tai kun rakkaani pitää minua kainalossaan.

5. Miksi kirjoitat blogia?

Minulla on itse asiassa toinenkin blogi. Olen kirjoittanut sitä vuodesta 2009. Nyt halusin jotain anonyymimpää. Paikan, jossa kehtaan tunnustaa asioita paljon suoremmin kuin siellä toisessa.

6. Mihin haluaisit ehdottomasti matkustaa?...

Afrikkaan. Ja Intiaan. Ja new Yorkiin.

7. ...Ja kenen kanssa?

Yksin tai rakkaan kanssa.

8. Mitä kieliä haluaisit osata?

Espanja, ranska, ruotsi (sujuvasti, nyt se ei ole niin sujuvaa).

9. Mikä on oudoin tapasi?

Enpä osaa sanoa. Ei juuri nyt tule mieleen. Mulle on siis diagnosoitu keskivaikea masennus ja pakko-oireita eli kaippa ne asiat, mitä teen aina tietyllä tavalla, tietyllä kaavalla, voi vaikuttaa oudoilta joistakuista. Kun ahdistun kun asiat ei mene niinkuin niiden pitäisi, esim. tiskikoneen täyttäminen ja ruuan syömisjärjestys.

10. Mitä kirjaa rakastat?

Taru sormusten herrasta. Ensimmäinen oikea kirja minkä luin, elämänmittainen rakkaus.

11. Mikä on lempi esineesi?

Possu. Pehmolelu, joka minulla on ollut 2-vuotiaasta asti. Paljon tunnearvoa.

Kysymyksiä.

1. Elämäsi tärkein asia/ihminen?

2. Yksi asia minkä elämässäsi muuttaisit jos voisit?

3. Jos saisit valita olisitko mieluummin mies vai nainen?

4. Missä maailmankolkassa haluaisit asua?

5. Lempielokuva?

6. Onko sinulla tatuointeja, jos on niin missä ja mitä? Jos ei niin haluaisitko, mitä ja mihin?

7. Kaunein nainen?

8. Parhaannäköinen mies?

9. Suhteesi vanhempiisi?

10. Sisaruksiisi jos niitä on?

11. Mikä sinusta tulee isona?

Haastan Onskkin, Kristan, mia-anan Peppiinan ja sateenkasteleman.

Enkeksiotsikkoa....

Melkein paniikkikohtaus, 2 kaljaa ja karkkia lisää. Vihaan itseäni, mutta ei voi mitään. Joskus olen varmasti parempi jos ehdin. Jos en ehdi niin eipähän tarvitse murehtia enää, kun ei enää tunne mitään, kun ei enää herää, kun vain nukkuu ikuisesti. Välillä tuntuu, että se päivä on lähempänä, joskus se on kauempana, muttei silti vanhuudessa asti. Tuntuu, etten varmaan elä vanhaksi, en varmaan saa ensimmäistäkään ryppyä. Minun täytyy vain olla pienempi lähteäkseni. Minun on pakko saada tietää miltä se tuntuu, kun on oikeasti pieni, alle 40 kg, lähempänä 30 kiloa.

Paska minä, paska maailma

Pintti olutta ja suklaapatukka. Mun tän päivän ruokailut, 420 kaloria noista tulee. Noihin toivoisin sen jäävänkin, ehkä vielä salaattia tai jotain..? 

Yhä useampana iltana mieleni on haahuillut lääkevarastolleni. Pelkään lähteä, mutten silti jaksaisi olla täälläkään. Olen liian heikko tähän maailmaan, olen vain taakka yhteiskunnalle, koska en jaksa tehdä töitä tai käydä koulua. Niinpä olen vain maksuerä, josta ei kai koskaan tule mitään. Kaikilla olisi parempi ilman minua.

Sairaslomaaaa

Sain saikkua. Se merkitsee minulle enemmän aikaa pienentyä. Enemmän aikaa myös itselleni. Ehkä. En silti olisi halunnut sitä. Nyt olen epäonnistunut luovuttaja, en jaksanut töissä, olen huono.

Pelkoa ja paniikkia ja halu pienentyä

Pieni paniikki. Pelkään salaisuuksien paljastuvan. En kerro kellekään mitään. En kerro, ettei minua estettäisi. En kerro jotta saan rauhassa kasvaa pienemmäksi.

Päläpälä

Miksi numerot määrittää sen miltä tuntuu? Miksi syön mutta oksennan mutta syön taas ja kadun ja oksennan taas? Miksi en vaan nappaa nappuloita naamaan ja nukahda ikuisiksi ajoiksi?

Koska olen heikko. Siksi.

En osaa kirjoittaa, mutta kirjoitan silti. Logiikka? Noup.

Ällömasu (omiakuvia)

Oksennan ruuat. Näyttelen iloista. Kaivan esiin salakätköni ja mietin mitäs tänään syötäisiin. Mulla on kätköissä laxoberoneja, nesteenpoistajia ja opamoxeja. Laksoja otan varmaan vasta huomenna, keskiviikkona kun on punnitus, painokontrolli. Omaa kuoppaanihan siinä kaivan kun sinne haluan pienempiä lukemia, mutta minkäs sitä itselleen voi. Tänään voisin ottaa nesteenpoistajia, muutaman. Jos vaikka turvotus katoaisi. Opamoxit on ahdistukseen, hätävarani.

Otan kuvia mahastani, se on kauhea löllykkä, vaikka vatsalihakset tuntuu selvästi. Vihaan mahaani, sen on oltava pienempi. Katsokaa ja kauhistukaa. Ei tuosta mahasta näe päällepäin, että siellä jossain syvyyksissä on lihastakin.

Ristiriitoja.

Se ristiriita kalvaa mua, ne lupaukset mitä olen tehnyt muille, "ei enää". Tiedän, että kaikki näkee taas, huomaa heti. Koska ne on tuntosarvet ylhäällä 247. Silti mitein pienempää kehoa ja vähempiä kaloreita. Silti kaipaan sitä nälkää ja niitä pieneneviä numeroita. Vaikka tiedän, että olen parempi näin. 

Omissa silmissä olen silti parempi kymmenen kiloa pienempänä.

Kaikki kyselee liikaa ja siksi pelkään alkaa kunnolla toimimaan pienen kehon eteen. Joka saatanan tuutista kuulen samoja kysymyksiä, oletko syönyt, mites ruokailut, pitäiskö sun syödä, ootsä nyt syönyt tarpeeksi.... Jättäisivät jo rauhaan kun en enää alipainoinenkaan ole.

Pienet sortsit

Kävelen 12-vuotiaalle serkulleni kokeilemaan minishortseja kokoa 34. Ne ei menneetkään sen jalkaan. Mulle ne mahtui, vaikka ne näytti lasten puolelta ostetuilta. 

Kotona seison peilin edessä, laitan hiukset kiinni ja menen vessaan. Olen jo kumartuneena pyttyä kohti, kun nousen ylös ja en oksennakaan. En kuitenkaan syönyt epäterveellisesti, kanaa ja riisiä vain. Katson peilikuvaani, vihaan sitä, mutta jätän ruuat silti sisälle. En tiedä oliko oikea vai väärä päätös.

Psykalla pelkäsin F50.0:n kadonneen diagnooseistani, olenhan lihava, normaalipainoinen jo, mutten silti haluaisi nähdä taas yhtä epäonnistunutta laihdutusta paperilla.  Onneksi se oli vielä siellä.

Välillä olen hyvä ja välillä läski. Tunteiden ristiriita estää laihtumista. Voisin vain todeta olevani 52 kiloa liikaa.