Hah. Melkein naurattaa. Aina tänne kirjoittaminen venyy. Ja silti sitä kaipaa paikkaa mihin purkaa.
Olen jälleen alkanut nähdä jotain isoa peilistä. Ja en kerta kaikkiaan haluaisi lähteä tähän leikkiin enää, mutta kun se houkuttelee niin paljon etten tiedä osaanko saatika jaksanko pitää pintani. Olisi niin helpottavaa vaan sujahtaa takaisin vanhoihin tapoihin ja tottumuksiin. Pääsin omaan kotiinkin, vain minä ja koira. Ja säännöllinen paha, psyka kerran viikossa. Enkä ole vieläkään kertonut, että olen oksennellut silloin tällöin. En tiedä miksen kerro. En vain kai uskalla. Helpompi on olla kuin kaikki olisi okei. Mutta pienempi mun pitäisi olla. Ja siitä en pääse yli enkä ympäri. En vain haluaisi taas vaikka haluankin...
